Suunnistusta ja harjoituksia kaikille seuralaisille 2018

Kuopion Suunnistajat tarjoaa jäsenilleen ennätyksellisen määrän erilaisia suunnistukseen liittyviä harjoituksia. Viime vuonna valmennusjaosto ja edustusurheilijat järjestivät yli 100 harjoitusta, tänä vuonna laitetaan paremmaksi.

Talvella ja keväällä on tarjolla kehonhallintaan liittyviä harjoituksia, korttelisuunnistusta vauhtikestävyyttä kehittämään, sprinttitreenejä vauhdikkaampaan etenemiseen ja pitkää peruskuntolenkkiä kuntopohjan parantamiseksi. Harjoitukset on suunniteltu siten, että ne soveltuvat kaikille seuran jäsenille taitotasosta välittämättä. Joku suoriutuu koko harjoituksesta helposti, toinen tekee vähän vähemmän. Harjoitteita voi itse muokata omalle kunto- ja taitotasolle sopivaksi.

Lisäksi tarjolla on mielenkiintoisia luentoja oman alansa huipulta. Hannu Airila ja Minna Valkonen-Korhonen ovat jo syksyllä luennoineet suunnistussuorituksen hallinnasta ja erilaisista kilpailussa tai harjoittelussa huomioitavista seikoista. Jatkoa niihin on tulossa. Topias Aholan ajatuksia suunnistusvalmennuksesta voit kuunnella jo ensi viikonloppuna. Kannattaa tulla paikalle, sillä harvoin näet yhtä intohimoisesti asiaan suhtautuvaa nuorta miestä. Kaikki tiedot tapahtumista löydät Kuosutreenit -sivustolta.

Tervetuloa mukaan harjoituksiin! Valon määrä kasvaa, treenataan itsemme rantakuntoon.

Takaisin