Sportti-TET Kuopion Suunnistajissa

Koulujen alettua elokuussa aloin miettiä, että mihin sitä menisi TET:tiin. Ensin ajattelin mm. Fressiä ja Lidliä, mutta sitten Suunnistusliitolta tuli sähköposti, jossa kerrottiin sportti-TET:istä, joka kuulosti minusta paljon mukavammalta kuin siivota kaupan tai kuntosalin lattioita. KuoSun kanssa saimme homman toimimaan ja tekemistä keksittiin hyvin kahdeksi viikoksi.

Nyt kun TET:istä on kulunut ensimmäinen viikko ja toinen on vielä edessä, niin minulla on ollut jo monenlaisia työtehtäviä. Olen ollut luetteloimassa opasteita Fin5-rastiviikkoa varten, kartoittanut Jynkänvuoren ja Lippumäen polkuja ja ollut järjestämässä torstairasteja ja suunnistustapahtumaa Toivalan alakoululaisille.

Toivalan suunnistustapahtuma sujui todella hyvin. Lapset tykkäsivät ja saivat onnistumisen elämyksiä. Hieman osalla tuli virheitäkin mm. yhdellä parilla oli kymmenen rastin radalla 21 leimaa ja toiset olivat suorituksen aikana karanneet omalle trampoliinille, mutta hauskaa oli silti. Toivalaan rakennettiin kolme erilaista rataa: leimausrata kaukaloon, piharata koulujen (Toivala ja Suininlahti) pihoille ja korttelirata Toivalan alueelle. Opettajat kiittelivät järjestelyorganisaatiota eli minua ja Airaksisia vuolaasti.

Kaiken kaikkiaan on ollut todella mukava olla KuoSulla TET:issä ja käyttää omia suunnistustaitojaan hyödyksi TET:in aikana.

Kirjoittanut Kasperi Hämäläinen

 

Takaisin