Seuran 60-vuotisjuhlat Kuopion Klubilla

Kuopion Suunnistajien 60-vuotisjuhlia vietettiin Kuopion Klubilla 29. marraskuuta. Mukana oli kaikkiaan 90 henkilöä. Juhlavieraiden joukossa oli mm. seuran perustajajäsen Pertti Halonen. Hänet valittiin aikanaan Heikkisen Kahvilassa pidetyssä perustavassa kokouksessa 22.11.1948 ns. Poikajaoston jäseneksi.
Lisäksi juhlimassa olivat seuran alkuaikojen aktiiveista ainakin mm. Oiva Suutarinen, Esko Miettinen ja Liisa Lipponen.
Juhlat avannut puheenjohtaja Jouko Kaihua kertasi tervetulopuheessaan tiiviisti seuran perustamistapahtumat. Jouko kertoi myös uudesta jättihaasteestamme Kuopion Jukolasta 2014.

Suunnistus on terveysliikuntaa parhaimmillaan
 
Juhlapuhuja Olli-Pekka Kärkkäisen värikäs ja huumoripitoinen esitys piti yleisön hereillä koko ajan. Oo-Pee pohdiskeli esityksessään mm. koko urheilukäsitteen historiaa tuoden samalla mainiosti lajimme positiivisia puolia sekä suunnistuksen mahdollisuuksista myös tulevaisuudessa.
 Oo-Pee totesi puheessaan alkuperäisen urheilukäsitteen totaalisen hämärtymisen tämän päivän mediassa sekä myös ihmisten mielissä.
–  Suunnistuksella on nyt mahdollisuutensa. Suunnistus liikuntalajina on mitä parhainta terveysliikuntaa. Suunnistus sopii ”vihreänä luontolajina” myös kaikenikäisille. Tänään on olemassa valtava kysyntä omaehtoiseen liikuntaan ja erityisesti terveysvaikutteisiin lajeihin. Meillä suunnistajilla on juuri nyt ainutlaatuinen tilaisuus joka kannattaa käyttää hyväksi, Oo-Pee tiivisti ja kannusti kuosulaisiakin tarttumaan haasteeseen.
 
Juhlassa palkittuja
 
Suomen vanhimpiin lajin erikoisseuroihin lukeutuvan KuoSu:n aktiiveja muistettiin juhlissa seuraavilla lajiliittomme palkinnoilla:
Suomen Suunnistusliiton kultainen plaketti: Seppo Karjalainen.
SSL hopeinen plaketti: Niilo Puhakka, Timo Suhonen, Juhani Jetsonen, Sari Jetsonen, Jouko Kaihua, Aarne Keurulainen, Markku Riihinen, Sirpa Suhonen, Vesa Tiihonen ja Timo Tuovinen.
SSL pronssinen plaketti: Raija Puhakka, Klaus Julkunen ja Martti Savolainen.
SSL pronssinen ansiomerkki: nro 2423 Martti Kaipainen ja nro 2424 Markku Leinonen.
SSL palkitsi Pro Nuori Suomi taululla Juhani Jetsosen lasten- ja nuorten ratojen kehittämisestä.
 
Kuopion Suunnistajia muistaneet
 
Perustajajäsenistämme seuraamme muistivat myös Lauri Tuomainen ja Pentti Hämäläinen.
 Juhlivaa seuraamme tervehtivät ja muistivat myös: Reijo ja Katri Martikainen, Rictor Oy Ab insinööritoimisto, Oiva Suutarinen, Kuopion kaupunki, Markku Leinonen, Liisa Lipponen, Pohjois-Savon Urheilu ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, Siilin Rasti, Puijon Latu ry, Kuopion Osuuspankki, Liisa Särkkä, Kuopion Poliisiurheilijat, Kalevan Rasti, Paavo Niemi ja Raisu Lumous ry.
 
Nuorten omat juhlat aiemmin
 
Seuran nuorten ja lasten 60-vuotisjuhlat pidettiin viikkoa aiemmin. Mukana oli kolmisenkymmentä kuosulaisnuorta.

Takaisin