Ilmoittautuminen 25-mannaan! Vielä mahtuu mukaan!

25-manna joukkueessa on vielä paikkoja avoinna! Mukaan mahtuu ja tarvitaan kisailijoiden lisäksi innokkaita huoltajia. Nyt siis kaikki halukkaat pikaisesti ilmoittautumaan! Sitova ilmoittautuminen 1.9.2013 mennessä.

Hei!

Vuoden 2013 Ruotsin 25-mannaviestiin kootaan jälleen joukkuetta.  Tänä vuonna kilpailu järjestetään Brunnassa, noin 30km Tukholmasta luoteeseen. Matkaan lähdemme Kuopiosta perjantaina 11. lokakuuta noin klo 12, josta suuntaamme bussin keulan kohti Turun satamaa. Itse kilpailu starttaa lauantaiaamuna 12. lokakuuta klo 9.00. Kotimatkalle lähdemme jo samaisena iltana, jolloin takaisin Kuopiossa olemme sunnuntai-iltapäivällä.

Joukkueeseen mahtuu 25 seuramme eri-ikäistä ja -tasoista suunnistajaa, joista enintään 9 saa olla H21-39-sarjalaisia ja vähintään 7 tulee olla naisia. Näistä naisista tulee vähintään yhden olla -D14/D45- ja yhden –D18/D35-. Lisäksi tarvitsemme joukkueeseemme vähintään yhden HD16-sarjalaisen tai nuoremman. Mukaan olisi hyvä lähteä myös muutamia vastuuntuntoisia huoltajia/varamiehiä, jotka sairastapausten sattuessa ovat heti innokkaina solmimassa omia suunnistuskenkiään.

Viime vuonna ylsimme mahtavasti sijalle 106 – ilmoittaudu mukaan ja parannetaan yhdessä sijoitustamme alle sadan joukkoon!

Ilmoittautumisten ja matkanjärjestelyjen takia joukkueen tulee olla kasassa jo syyskuun alussa. Näin ollen sitova ilmoittautuminen 1.9.2013 mennessä. Ilmoita itsesi mukaan unohtumattomalle kisamatkalle IRMAssa (löytyy 1.9. kohdasta) tai soita/tekstaa Anniinalle 050 4035722.

Alustava kilpailumatkan omavastuu on noin 120 euroa sisältäen meriaamiaisen ja buffet-illallisen. Hinta tarkentuu myöhemmin.

Lue lisää: http://www.25manna.nu/fi/

Terveisin,

Anniina Suhonen

Matka Ilomantsin am-kisoihin

KuoSun nuorisolle huoltajineen on järjestetty yhteiskyyti ja -majoitus Ilomantsin kisohin 17.-18.8. Väänäsen Riston bussissa on vielä 10 vapaata paikkaa muille seuralaisille, myös majapaikkaan Tetriniemeen mahtuu lattialle siskonpetille, mahdollisuus laittaa vaikka teltta pihaan. Kinkkukiusaus on varattu la iltapäivälle, ilta- ja aamupalat tehdään porukalla. Reissun hinta alustavasti muutama kymppi, tarkentuu hlömäärän mukaan. Ilm  mukaan viim 4.8. Tiinalle O41 4361120

Sarille hopeaa, Juhanille pronssia SM sprintistä

Sari Jetsonen jatkoi hopeatahtiin myös sprinttimatkalla Hyvinkään pyöräsuunnistuksen SM-kilpailujen D50-sarjassa.

Miesten 50-vuotiaiden sarjassa Juhani Jetsonen kävi tiukkaa vääntöä kakkostilasta. Toiseksi viimeinen rastiväli kuitenkin pudotti Juhanin niukasti 4 sekunnin erolla pronssille.

H60-sarjassa Markku Leinonen polki kuudenneksi.

Sari Jetsonen polki SM-hopealle

Sari Jetsonen sijoittui D50 sarjan hopealle pyöräsuunnistuksen pitkän matkan SM-kilpailuissa Hyvinkään Erkylännummella.

Kysely Neulaniemen virkistyskäytöstä

Kaupungin nettisivuilla on 17.7. saakka auki kysely Neulaniemen virkistyskäytöstä: kaavoitus:yleiskaavoitus:ajankohtaiset yleiskaavat. Sivun puolessavälissä on linkki, josta pääsee kyselyyn. Kannattaa varata jonkinlainen Neulamäen kartta esille.