Kauno Mourujärvi nousi Ruotsissa MM-hopealle

Kauno Mourujärvi teki tarkkaa työtä molemmissa keskimatkan kilpailuissa. Perjantaipäivän neljäs tila koheni sunnuntain kilpailussa hienosti toiseksi. Yhteistuloksissa Kauno nousi M65-sarjan tiukassa kamppailussa MM-hopealle. 

– Lähes virheetön suoritus, totesi uransa kolmannen MM-hopeansa suunnistanut Kauno.

Ossi Lakkala hiihtosuunnisti myös keskimatkalla erinomaisesti. Lopputuloksissa Ossi sijoittui kuudenneksi vain 57 sekuntia pronssista.

Ruotsin Piteåssa järjestetty MM-tapahtuma suunnistettiin erinomaisissa olosuhteissa. Kilpailuja edeltävinä päivinä alueelle oli satanut liki metri lunta. Urat olivat kauttaaltaan erinomaiset.

Vuoden 2020 MM-rastit järjestetään Itävallan Innsbruckissa.

Ossi neljäs, Kauno viides Ruotsin MM-rasteilla

Kuopion Suunnistajien kaksikko aloitti erinomaisesti hiihtosuunnistuksen MM-kisat Ruotsin Piteåssa.

Ossi Lakkala suunnisti liki virheettömästi. Lopputuloksissa Ossi oli H70-sarjassa neljäs. – Mitaliin ei ollut tänään mahdollisuuksia, kärki eteni selvästi kovempaa, Ossi sanaili pitkänmatkan urakkansa jälkeen.

Kauno Mourujärven kilpailu alkoi harmittavalla virheellä. – Heti ykkösellä tuli iso virhe, käännyin yhtä risteystä liian aikaisin väärälle uralle. Siinä hukkasin muutaman minuutin, Kauno harmitteli. Loppu sujui paremmin ja sijoitus koheni hienosti H65 sarjan viidenneksi.

MM rastit jatkuvat kahdella keskimatkan kilpailulla. Ensimmäinen osa suunnistetaan perjantaina ja toinen osa sunnuntaina. Keskimatkan mitalit jaetaan yhteistuloksen perusteella.

Fin5 Kuopio-Tahko -suunnistusviikon talkooväelle sopivasti tekemistä

Enää muutama kuukausi aikaa kesän 2019 suurtapahtumaan Tahkolla. Kisaorganisaatio hyörii jo kuin muurahaiset pesässä. Jokainen kantaa omia korsiaan. Talkootehtäviä on kaikille osaajille: kilpailutoimisto, tulospalvelu, kenttätoiminnot, kartta- ja rataryhmä, ravintolapalvelut ja liikenne muutamia mainitakseni. Talkoisiin voit osallistua suunnistusviikkoa ennen tai jälkeen. Suunnistusviikon aikana talkooväen tarve on kuitenkin suurin. Yksittäinenkin talkoopäivä auttaa meitä suuresti. Yksin ei tarvitse puuhata; meitä on jo yli 100 vapaaehtoista ilmoittautuneena.

Tervetuloa rakentamaan Suomen parasta suunnistusviikkoa!

Talkooväen ilmoittautumislomake.

Talkooväen etuihin kuuluvat:

    1. 1.toimitsijaliivi 
    1. 2. osallistumisoikeuden kuntosuunnistukseen (1 talkoopäivä = 1 kuntosuunnistus)
    1. 3.ruokahuolto
    1. 4. kyydit Kuopio-Tahko-Rautavaara (järjestetään tarpeen mukaan)
  1. 5. Majoittuminen Nilsiän “alppikoulun” opiskelijamajoituksessa (järjestetään tarpeen mukaan)

Reetta Heiskanen sprintin SM hopealle

Reetta Heiskanen suunnisti Iisalmen Paloisvuorella sprintin SM kakkoseksi. D40-sarjassa kisaava Reetta nousi hopealle viimeisillä rastiväleillä.  Kulta jäi tällä kertaa 27 sekunnin päähän.

Maija Lång sijoittui samassa sarjassa neljänneksi.

Ikämiehissä parhaaksi suunnistanut Kauno Mourujärvi suksi H65-sarjassa kuudenneksi.

Parisprinttiviestissä naisten D80 joukkue Maija Lång ja Reetta Heiskanen kisasi neljänneksi. Kakkosjoukkue Tiina Torvela ja Sanna Multala ylittivät maalilinjan kuudentena.

Miesten H80 viestissä Pekka Lång ja Riku Kankkunen rutistivat nopeatempoisessa sprintissä kuudenneksi. Samalle sijoitukselle suunnisti H140 viestin kaksikko Mauno Korhonen ja Ossi Lakkala.

Hiihtolomalla Tervaruukille

Tämäkin latu johtaa Tervaruukille

Kuopion Suunnistajien Tervaruukin maja on hiihtolomaviikoilla 8-10 auki joka päivä klo 10-16. Kuopion kaupungin erinomaiset latumiehet ajavat ladut loistavaan kuntoon. Hiihdä sinäkin itsesi teräskuntoon.

Meidän Petrikin on kuulemma jo useamman kerran ohittanut Iivon ladulla.

Tästä löydät Kuopion latukartan.

Kahvihetki kaunistaa. Kuuma kaakao ja munkki; loistava vaihtoehto.

Tervetuloa!

Rauhalahden lukion vanhojen tanssit

Nyt on hieno mahdollisuus päästä kokemaan lukion vanhojen illan huumaa. KuoSun pitkäaikainen perinne on ollut huolehtia lukion vanhojen tanssiaisten sujumisesta ilman ongelmia. Talkoot vanhojen päivän järjestyksen valvonnassa on Rauhalahden hotellilla perjantaina 15.2 klo 19-03. Työtehtäviä on tarjolla kaikille 18-vuotta täyttäneille. Ilmoittautumiset talkoisiin Petri Airaksiselle petri.j.airaksinen@gmail.com. Tule talkoisiin katsomaan kuinka nykynuoriso jytää!

Hienosti harkittu – Maija Ojanen KuoSuun

Kuopion Suunnistajien nuorten naisten joukkue on saanut uuden vauhdikkaan jäsenen. Pitkän harkinnan jälkeen Maija Ojanen päätti vaihtaa verkkarinsa KuoSun edustusasuun. Alla olevassa tekstissä Maija kertoo taustoistaan suunnistajana ja kestävyysurheilun innokkaana harrastajana.

Olen 28-vuotias suunnistajanainen. Aloitin suunnistuksen 9-vuotiaana Kangasala SK:ssa ja vuoden 2018 loppuun asti olen edustanut Kangasala SK:ta. Muutin Tampereelta Kuopioon vuonna 2011, ja siitä lähtien seuranvaihto KuoSuun on välillä käväissyt mielessä. Suhosen Timo kysyi loppuvuodesta, että olisinko halukas vaihtamaan seuraa. Seitsemän vuoden harkinta-ajan jälkeen päätin vaihtaa KuoSuun!

Työskentelen pääsääntöisesti KYS:ssa sisätauteihin erikoistuvana lääkärinä. Erityisesti ilta- ja yötyöt valitettavasti välillä haittaavat harrastuksia. Ajoittain teen 2-3 kuukauden mittaisia tutkimusjaksoja, ja tällä hetkellä teen muutaman kuukauden terveyskeskuspalvelua.

Suunnistajana kuvailisin itseäni siten, että olen entinen kilpasuunnistaja, nykyinen kuntosuunnistaja ja suunnitelmissa tuleva kilpasuunnistaja. Junnusarjat harjoittelin ja kilpailin täysillä. Saavutuksina junnuvuosilta on useita SM-mitaleja ja plaketteja sekä Nuorten Jukolan voitto. Opiskelun aloituksen myötä suunnistusintoni hiipui. Pääsarjasta ainoana mainittavana saavutuksena on 2013 vuoden Venlojen viestin 19. sija. 

Viime vuodet olen treenannut vaihtelevissa määrin, ja kisoissa käynyt satunnaisesti harvakseltaan. Monipuolinen urheilu on ollut elämässä kaikki vuodet; suunnistuksen lisäksi harrastan hiihtoa ja maantiepyöräilyä. Viime vuosina harjoittelu on ollut pääsääntöisesti pitkäkestoista kestävyysharjoittelua ja urheilusta nauttimista. Kovavauhtisia harjoituksia on tullut tehtyä vähemmän, mutta niitäkin välillä kausiluontoisesti. Suunnistustaito on minulla jokseenkin selkäytimessä, mutta rutiinia ja varmuutta tarvitsen ensi kesää varten. 

Kuopion Suunnistajiin päätin vaihtaa, jotta saisin suunnistusintoa. Suunnistus on maailman hienoin ja hauskin urheilulaji, ja mieltä on kaihertanut, että tavoitteellinen treenaaminen ja kilpaileminen ovat jääneet taka-alalle. Kun pääsen harjoittelemaan porukassa ja juoksemaan hyviä suunnistustreenejä, uskon saavani uutta motivaatiota suunnistukseen ja kisailemiseen. On myös hauska päästä tutustumaan uusiin seurakavereihin!

Ainiin… Ensi kesäkuussa olisi tarkoitus pyöräillä Team Rynkebyssä Kuopiosta Pariisiin. Suunnistuksen, juoksun ja hiihdon lisäksi tänä keväänä harjoitustunteja tulee kertymään poikkeuksellisen paljon pyörän päällä, jotta kankut kestäisivät kesällä Eiffelille asti.

Tervetuloa KuoSuun Maija!

Reetta Heiskaselle 16 SM-mitalia neljässä vuodessa

Seuran SM-mitalitilasto on päivitetty ajan tasalle. Edellinen yhteenvetotilasto julkaistiin seuran 50 v historiakirjassa 1998.

Kuopion Suunnistajat ovat saavuttaneet SM-kilpailuista 227 mitalia, joista kultaa 65, hopeaa 76 ja pronssia 86. Kaksikymmentä vuotta sitten kokonaismäärä oli 67.

Viime vuosien tehokkain mitalirohmu on ollut Reetta Heiskanen. Hän on suunnistanut neljässä vuodessa 16 SM-mitalia. Mitaleista 14 on tullut pyörällä ja 2 suksilla. Seuran mitalitaulukossa Reetta on harpannut jo kolmanneksi.

Mitalitilaston kärjessä on Juhani Jetsonen, joka on suunnistanut mitaleille hiihto-, pyörä- ja jalkasuunnistuksessa. Mitaleita on yhteensä 45.

Seppo Karjalainen on noussut toiseksi 26 mitalillaan. Sepon mitaleista 21 on talvirasteilta ja viisi kesäsuunnistuksista.

Mitalimäärän voimakkaaseen kasvuun on vaikuttanut SM-tapahtumien lisääntyminen. Nyt kaikissa suunnistusmuodoissa on sprintit, keskimatkat, pitkät ja joissakin jopa erikoispitkät. Myös sarjoja on enemmän. Viestejäkin on tuplamäärin. Lajejakin on tullut kaksi lisää, pyöräsuunnistus ja tarkkuussuunnistus.

Näin ollen parhaiden mitalisuunnistajien vertaaminen vuosikymmenien ajalta on vaikeaa.

Miesten sarjassa seuran mitalitili on vielä avaamatta. Naisissa SM-pronssille ovat suunnistaneet Leena Tuhkanen 1958 (s) ja Leena Helin 1972 (hs).

Vanhoista mestareista Aarne Räsänen (hs ja s) on neljäntenä 16 mitalillaan. Sari Tolvanen-Jetsonen on kolmen lajin taitajana suunnistanut 15 mitalia. Seuraavina ovat Maija Lång (pyörä), Helena Savolainen (hs ja s), Lea Hartikainen (hs ja s) ja Aarne Väätäinen (hs ja s).

KuoSu SM-mitalit ja KuoSu SM-mitalit henkilöittäin . Taulukoissa henkilöt ovat sillä sukunimellä, jolla ovat mitalin saaneet. Mikäli henkilö on saavuttanaut mitalin kahdella sukunimellä, niin silloin nimet on yhdistetty. Mikäli havaitset virheitä tai puutteita, niin ilmoittelethan havainnoistasi Markulle (Leinonen) ja/tai Maunolle (Korhonen).

Seuran suunnistajista SM-mitalin on saavuttanut kaikkiaan 68 kilpailijaa.

Talkoisiin suunnistusviikolle?

Heinäkuussa 14.-19.7.2019 juostaan Tahkolla ja Rautavaaran lentokeskuksen ympäristössä Fin5-suunnistusviikko. Sen aikana kisaillaan yhteensä 4 metsäsuunnistusta ja 1 sprinttikilpailu. Kilpasarjojen lisäksi juostaan Avointen sarjojen (kuntosarjat) suunnistusradoilla, joissa oma sijoitus tuloslistalla on aika monelle osallistujalle sivuseikka. Kasvava määrä suomalaisia on innostunut luontoliikunnasta ja sen myötä kuntosarjojen osallistujamäärä suunnistusviikolla on lisääntynyt vuodesta toiseen. Ensi kesästä näyttäisi tulevan luontoliikkujan unelma. Suunnistuksesta innostuneita hemmotellaan perinteisten Torstairastien lisäksi kokonaisella viikolla kuntosuunnistusta. Kilpa- ja kuntosarjat yhteenlaskettuna paikalle odotetaan saapuvan n. 4000 luontoliikunnan ystävää. Kansainväliseen tapahtumaan osallistujia tullee n. 20 eri maasta.

Tapahtuman järjestäminen onnistuu ainoastaan osaavan talkooväen avulla. Eri alojen osaajia tarvitaan, joten ei kannata pitää taitopankkia pimennossa. Kaikkiin toimiin annetaan opastus alan asiantuntijan toimesta, joten turha ujostelu kannattaa unohtaa. Alla on lueteltu osa tarvittavista taidoista ja talkootehtävistä suunnistusviikolla.

Ennen suunnistusviikon alkua

  • kisakeskuksen rakentaminen
  • opasteiden pystytys
  • kilpailumateriaalien järjestäminen, mm. karttojen pussitus, muun materiaalin järjestely

Pysäköinti

  • liikenteen ohjaus
  • paikalle saapuvien opastaminen

Info

  • kilpailumateriaalien yms jako
  • ulkomaalaisten osallistujien ohjeistus
  • maksupäätetekniset taidot

Avointen sarjojen info

  • materiaalin jako
  • ulkomaalaisten osallistujien ohjeistus
  • maksupäätetekniset taidot

Lähdöt 1-5

  • helppoja tehtäviä minuuttiaikataululla
  • toimihenkilöitä tarve n. 10 kpl/lähtö/päivä
  • lähtötapahtuman kesto n. 5 tuntia

Maali

  • tietoliikenteen asennustoimet
  • maaliintulon kirjaus

Ravintola

  • osallistujien ja talkooväen ruokahuolto

Viestintä

  • viestinnästä kiinnostunutta somegurua tai hyvien/huonojenkin kisajuttujen kirjoittajia tarvitaan näitä tehtäviä jo tekevien lisäksi

Suunnistus

Suunnistukseen liittyvät tehtävät kuuluvat pääasiassa harrastuksen ammattilaisille, mutta sieltäkin löytyy tehtäviä, joissa ei suunnistustaidolla ole suurta merkitystä. Tahkon kylässä keskiviikkona 17.7. juostavassa sprinttikilpailussa jokainen rasti vaatii tarkkailijan, jotta se pysyy paikallaan koko vauhdikkaan kilpailun ajan. Suunnistuksen osaava henkilö vie rastin paikalle, jonne tarkkailija ohjataan ennen kilpailun alkua. Muutaman tunnin tarkkailutehtävä kilpailun ytimessä.

Muitakin talkootehtäviä toki löytyy

  • muksulan apuhenkilö tai rastirallin järjestäjä
  • Ea
  • turvallisuusala

Suunnistusviikon jälkeen

  • kaikkien toimintojen purku siten, että tapahtumasta jää jäljelle hyvä muisto ja halu palata Tahkolle uudelleen

Innostuitko? Tässä linkki talkoisiin ja tapahtuman kotisivulle.

Ps. Kuopion Suunnistajat on vuoden 2023(25) suunnistuksen MM-kilpailujen järjestäjäehdokas.

Hyvää uutta vuotta 2019!

Fin5-maskotti Tahko-hirvi toivottaa kaikille suunnistuksen ystäville hyvää taianomaista uutta vuotta!