Kuva: Markku Riihinen

Tänään aloitetaan!

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Leimaus pyörähtää käyntiin tänään täydellä teholla. Kauan odotettu päivä on nyt käsillä. Eilen illalla osanottajamääräksi vahvistui 1286. Kyseessä on jälleen Leimauksen osallistujaennätys - niin kuin joka kerran ennenkin. Suunnistus näyttää lisäävän suosiotaan jatkuvasti.

Vaikka meitä on paljon, niin Rauhalahden alueelle mahdumme hyvin. On kuitenkin tärkeää, että noudatamme tarkasti laadittuja aikatauluja ja muita ohjeita. Erityisen tärkeää on noudattaa ruokailun ja bussikuljetusten aikatauluja. Pienetkin viivästykset aiheuttavat paljon harmeja muihin aikatauluihin. Lukekaa kaikki ohjeet tarkkaan. Leirille saapumisen yhteydessä seurapusseissa jaetaan leirilehti, johon on koottu kaikki tärkeimmät asiat.

Kylpyläkäyntiin on jokaisella mahdollisuus yhden kerran. Näin pystymme takaamaan siellä kaikkien viihtyvyyden ja turvallisuuden. Uintiaika on 1,5 tuntia. Jokaiselle väriryhmälle on varattu kaksi omaa mahdollisuutta käydä uimassa, ajat ovat nähtävillä leirilehdessä. Kylpylään päästetään kerrallaan 150 henkeä. Huomaa vielä, että tänään tiistaina klo 16-22 on kaikilla väriryhmillä mahdollisuus päästä kylpyläkäynnille. Kannattaisiko uimassa käydä jo tänään? Avajaisten aikaan siellä saattaisi olla jopa rauhallista? 

Uintimahdollisuus koko leirin ajan on myös Rauhalahden uimarannalla. Veden lämpötila on ... virkistävä ;-)     Vastuu järvessä uimisesta on seuraohjaajilla.

Sää näyttäisi suosivan Leimausta. Se on jopa ihanteellinen suunnistukselle. Sadetta ei ole luvassa ja päivälämpötila vaihtelee ennusteessa 16-19 asteen välillä. Sääennusteen voit katsoa vaikkapa ... tästä. Muista pitää juomapulloa mukana.

Kotijoukot ja muut asiasta kiinnostuneet voivat seurata leiritapahtumia kuvien ja juttujen avulla. Niitä julkaistaan näillä sivuilla kohdassa Kuvagalleria ja jutut.

Leirin aikana tärkeää tiedotusta hoidetaan ohjaajainfoissa, ilmoitustaululla hotellin ala-aulassa sekä tämän sivuston Ajankohtaista-palstalla.

Järjestäjät toivottavat kaikki leiriläiset sydämellisesti tervetulleiksi! Tehdään yhdessä mukava ja mieleenpainuva Leimaus-leiri.

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki