|
Kuopion Suunnistajat on saanut järjestettäväkseen Jukolan viestin vuonna 2014. Tämä maailman suurimpiin suunnistuskilpailuihin kuuluvan viestin tapahtumapaikkana tulee olemaan Kuopion Vehmersalmi. Jukolan viestin järjestäminen vaatii mittavat puitteet, sillä tapahtumassa on mukana yli 30000 ihmistä. Kilpailuun osallistuu lähes 15000 suunnistajaa yli 20 maasta. Katsojia ja huoltajia tapahtuma on kerännyt paikalle ainakin saman verran. Järjestelyihin tarvitaan vähintään 1500 talkoolaista. Vaikka tapahtumaan on aikaa vielä yli viisi vuotta, järjestelyt alkavat välittömästi. Kuopio-Jukolan järjestämisen mahdollistaa Kuopion kaupungin myöntämä taloudellinen tuki. Jukolan viesti on suunnistettu Pohjois-Savossa aikaisemmin vain kerran, vuonna 1996 Rautavaaralla. Tapahtuman järjestelyistä vastasivat tuolloin yhdessä Kuopion Suunnistajat, Siilin Rasti ja Nilsiän Nujakka. Seuraavan kerran Jukolan viestiin kokoonnutaan kesällä 2009 Mikkelissä. Sen jälkeen ennen Kuopiota viestiä juostaan Hyvinkäällä (2010), Virolahdella (2011), Vantaalla (2012) ja Jämsässä (2013). Tässä blogissa voit seurata järjestelyiden etenemistä
|
|
Maastotyöt käynnistyivät |
|
|
|
Kirjoittanut Markku Riihinen
|
|
04.11.2009 19:21 |
|
Keväällä suoritetun laserkeilausaineiston käsittely tehtiin pikavauhtia alkukesästä ja ensituntuma uudella tekniikalla tehdystä materiaalista on jo saatu. Maastotyöt aloitettiin esi-Jukolan maastosta, jossa on tarkoitus järjestää arvokilpailu vuonna 2012. Paikkaa ja kilpailua pääratamestari Juhani Jetsonen ei vielä paljasta, mutta kertoo alueen olevan haastava ja erikoinen kuten tuleva Kuopio-Jukola 2014 maastokin. |
|
Lue lisää...
|
|
|
Maaston laserkeilaus on tehty |
|
|
|
Kirjoittanut Markku Riihinen
|
|
16.05.2009 05:40 |
|
Kuopio-Jukolan maaston laserkeilaus tehtiin 13.5.2009 helikopterista. Lasertykin lähettämien signaalien paluukaiku muunnetaan tietokoneella kolmiuloitteiseksi maastokuvaksi. Uusi tekniikka on nyt ensimmäistä kertaa käytössä näin suuren suunnistuskilpailun kartan valmistuksessa. |
|
Lue lisää...
|
|
Kartoitussuunnitelma on hyväksytty |
|
|
|
Kirjoittanut Markku Riihinen
|
|
13.04.2009 20:16 |
|
Kaukametsäläiset ovat hyväksyneet Kuopio-Jukolan kartoitussuunnitelman. Kartoitustyöt aloitetaan maaston pohja-aineiston valmistelulla heti lumien sulettua keväällä 2009. KuoSu on ottamassa käyttöönsä ensimmäisenä Suomessa uuden tekniikan kilpailukartan tuottamisessa. Kartoituspohja-aineisto tehdään uudella laserkeilausmenetelmällä. Keilaus tehdään helikopterista noin 400 m korkeudesta ja se tuottaa peräti 3-5 pistettä/m2. Keilauksen suorittaa FM International Oy (Finnmap) Timo Sääski Helsingistä, ohjelmisto- ja kolmiulotteisen suunnitteluympäristön tarjoaa Terrasolid Tom Steffansson Suolahdesta ja maastokartoittajaksi valittiin Jussi Silvennoinen Joensuusta. Pääratamestari Juhani Jetsosen mukaan Kuopio-Jukolassa on käytössä paras mahdollinen kilpailukartta. Sen lisäksi laserkeilauksen avulla on mahdollisuus tuottaa kilpailualueesta 3D-maastomalli, jota voidaan hyödyntää kilpailunseurannassa kilpailukeskuksessa ja televisiossa, visioi Jetsonen. Lisätietoja uudesta laserkeilauksesta saa Suunnistajasta 1/2009 ja Juhani Jetsoselta, puh. 0400 723404. |
|
Kuopio-Jukola 2014 johtoryhmän 1. kokous |
|
|
|
Kirjoittanut Markku Riihinen
|
|
26.11.2008 16:58 |
|
Kuopio-Jukola 2014 johtoryhmä on kokoontui tänään palaveriin ensimmäisen kerran.
Johtoryhmän kokoonpano ja yhteystiedot: | Kilpailunjohtaja | Jouko Kaihua | jouko.kaihua(at)enfo.fi | puh. 044 719 3444 | | Kilpailuvaliokunta | Kalle Huttunen | kalle.huttunen(at)yit.fi | puh. 040 546 8092 | | Kenttä ja huolto | Ari Orsjoki | ari.orsjoki(at)sakky.fi | puh. 044 785 3005 | | Kartta ja rata | Juhani Jetsonen | juhani.jetsonen(at)gmail.com | puh. 0400-723 404 | ICT
| Markku Rissanen | | Puh | | Ravintola | Markku Rissanen | markku.rissanen(at)sakky.fi | Puh. 044 785 3002 | Markkinointi
| Veikko Tiihonen | veikko.tiihonen(at)kuopio.fi | Puh.044-7184431 | Talous
| Timo Suhonen | timo.suhonen(at)ameconsulting.fi | Puh. 050 403 5700 | | Toimisto | Sari Jetsonen | sarijetsonen(at)hotmail.com | Puh. 050 603 90 | | Viestintä | Markku Riihinen | markku.riihinen(at)iwn.fi | Puh. 040 537 6601 |
|
|
Kuopio-Jukolan 2014 järjestelyoikeus on myönnetty KuoSulle |
|
|
|
Kirjoittanut Markku Riihinen
|
|
08.11.2008 16:33 |
|
KuoSu on tänään 8.11.2008 saanut järjestettäväkseen Jukolan viestin 2014. Kuopio-Jukola tullaan juoksemaan Kuopion Vehmersalmella 14.-15.6.2014.  Kuvassa pääratamestari Juhani Jetsonen ja maanomistaja Tapani Hartikainen. 66. Jukolan viestin vaihto- ja maalialue on takana näkyvällä pellolla. |
|
|
|
|
|