Kuopion Suunnistajien 60-vuotisjuhlia vietettiin Kuopion Klubilla 29. marraskuuta. Mukana oli kaikkiaan 90 henkilöä. Juhlavieraiden joukossa oli mm. seuran perustajajäsen Pertti Halonen. Hänet valittiin aikanaan Heikkisen Kahvilassa pidetyssä perustavassa kokouksessa 22.11.1948 ns. Poikajaoston jäseneksi. Lisäksi juhlimassa olivat seuran alkuaikojen aktiiveista ainakin mm. Oiva Suutarinen, Esko Miettinen ja Liisa Lipponen. Juhlat avannut puheenjohtaja Jouko Kaihua kertasi tervetulopuheessaan tiiviisti seuran perustamistapahtumat. Jouko kertoi myös uudesta jättihaasteestamme Kuopion Jukolasta 2014.
Kuosulaiset menestyivät selvästi Ylläksen kisoja paremmin Vuokatissa. Saaliina oli kolme kolmostilaa ja yksi viides tila. Karjalaisen Seppo jatkoi Ylläksellä aloittamaansa tahtia, ollen kolmas yhteistuloksissa vain 1.21 voittajasta. Sen sijaan Heiskasen Hannu (H45) ja Korhosen Mauno (H60) paransivat esityksiään Ylläkseen verrattuna ja olivat kolmansia. Tosin erot voittajat olivat turhan isoja: Hannulla vajaat 6 ja Maunolla vajaat 9 minuuttia. Kotamäen Markku pääsi myös palkinnoille tiukassa H50 sarjan kilpailussa sijoituttuaan viidenneksi vain 1.11 voittajasta. Muista kuosulaisista Emilia Mänttäri oli D16 –sarjassa 7., Laineen Tapsa H 70-sarjassa 11. ja Rökmanin Rami H60-sarjassa 17.
Harjoituspankki on kaikille Kuosulaisille ja muille asiasta kiinnostuneille tarkoitettu avoin harjoitusvarasto, jossa on tarjolla vaihtelevia suunnistus- juoksu tai hiihtoharjoitteita omatoimisen harjoittelusi tueksi
Kuosusta osallistui viisi varttuneempaa suunnistajaa Ylläksen Rastin ja Lapin Suunnistuksen järjestämiin Ensi Lumen kisoihin 29.-30.11.2008. Matkassa olivat Laineen Tapsa, Karjalaisen Seppo, Kajavan Ville, Korhosen Mauno ja Heiskasen Hannu sarjoissa H70-H45.
Olosuhteet olivat mahtavan talviset Savon vesi- ja räntäkelien jälkeen. Lunta oli lauantaina 35-40 cm ja sunnuntaina sitä tuli vielä reippaasti lisää. Pakkastakin olikisapäivinä sopivasti –10 asteen kahta puolta. Järjestäjät olivat ajelleet Ylläksen rinteelle tiheän uraston, jossa ainoana haittana oli urien pehmeys vastasataneen lumen takia.